lauantai 5. toukokuuta 2012

Kaikki sai alkunsa Lapin yliopistolta


Päätin aloittaa blogin kokemuksistani elokuvaopetuksen parissa, sillä minua kiinnostaa liikkuvan kuvan ilmaisu ja haluan selvittää, miten sitä voisi parhaiten opettaa. Minusta tuntuu, että sitä opetetaan varsin vähän kouluissa ja se on mielestäni sääli sillä liikkuvan kuvan ilmaisun kenttä on kiinnostava.

Kaikki sai alkunsa Seija Tuupasen luennolla Lapin yliopistolla kevättalvella 2012.

Seija esitteli Marjo Räsäsen vuonna 2011 julkistaman tutkimuksen: Kohtaavatko oppilaiden ja opettajien taidekäsitykset?

Tutkimuksessa todettiin, että noin 30% suomalaisista kuvataideopettajista (N=167) käsittelee liikkuvan kuvan ilmaisua opetuksessaan (Räsänen 2011, 8). Luku jäi tympimään, sillä olen itse kiinnostunut liikkuvasta kuvasta ilmaisun keinona ja koen, että siitä on myös tullut ja tulossa enenevissä määrin dominoiva osa meidän visuaalista kulttuuria.

Tässä vielä suora lainaus Räsäsen tutkimuksesta:

”Soveltavan taiteen alueista puolet opettajista oli opettanut valokuvausta ja kolmasosa videokuvausta. Samalla kun pieni määrä opettajista oli panostanut näille alueille, yli puolessa kouluista ne oli lähes laiminlyöty.” (Räsänen 2011, 8).

Mietin: tuo verrattain alahainen luku johtuu muiden syiden muassa todennäköisesti pedagogisten mallien puutteesta sekä laitteiston puutteesta. Videotyöskentelyssä pätee omat lainalainsuutensa eikä se välttämättä ole kaikille kuvataideopettajille tuttua aluetta. Liikkuvan kuvan tuottaminen ja käsitteleminen on myös välineurheilua, eikä jokaisella koululla varmasti ole resursseja hankkia ja päivittää tarvittavia työkaluja.

Samaan aikaan olen kuitenkin havainnut, miten ala-asteikäiset juoksevat koulussa älypuhelimet taskussa. Havaintoni saa kaikua myös analyytikkojen tuloksista: Wired magazine väittää, että vuonna 2011 n. 43% suomalaisista matkapuhelimien käyttäjistä käytti älypuhelinta (Wired, 2011). Wired-lehden mukaan trendi on kasvava.

Älypuhelimissa on kiinnostavaa se, että niillä pystyy kuvaamaan kohtalaisen laadukasta videomateriaalia! Tai vaikka ei laadukasta, niin materiaalia kuitenkin. Uusien mallien myötä laatu vain paranee. Jos oppilaiden omia laitteita voisi käyttää opetuksessa, olisi ainakin puolet ongelmasta ratkottu.

Näiden havaintojen innoittamana tahdon perehtyä niin elokuvaopetuksen pedagogisiin malleihin kuin myös älypuhelimien käyttöön peruskoulussa ja lukiossa.

Kysymyksiä:

Malleista:
- Miten elokuvaa opetetaan?
- Miten ihmiset/oppilaat lukevat elokuvaa?
- Kiinnostaako videotyöskentely?
- Mikä videotyöskentelyssä kiinnostaa?
- Kuinka paljon kokoemusta ihmisillä/oppilailla on elokuvan tekemisestä?
- Kuinka paljon ihmiset/oppilaat katsovat elokuvia?

Laitteista:
- Miten älypuhelimia voisi soveltaa lukion ja peruskoulun elokuvaopetuksessa?
- Voiko oppilaiden omia laitteita käyttää?
- Mitä käytännön haasteita tästä syntyy?

Blogista tulee kuin päiväkirja kokemuksistani sekä ajatuksistani halki elokuvaopetuksen – tietenkin älypuhelimien siivin!

Toivon, että muut kuvataide- ja/tai elokuvaopettajat löytävät ajatuksistani intoa pohtia näitä kysymyksiä jonka äärelle johdattelen, ja toivon muutenkin kommentteja ja vuoropuhelua aiheesta! :)


Tässä vielä viite Marjo Räsäsen julkaisuun:

Räsänen, Marjo. 2011. Kohtaavatko oppilaiden ja opettajien taidekäsitykset? Teoksessa Laitinen, S. & Hilmola, A. (toim.). Taito- ja taideaineiden oppimistulokset – asiantuntijoiden arviointia. Helsinki: Opetushallitus, 115–127.


linkki:
http://www.edu.utu.fi/tiedostot/tokl/kuvataide/docs/17.%20Räsänen%202011.%20Kohtaavatko%20oppilaiden%20ja%20opettajien%20taidekäsitykset.pdf
Sekä Wiredin artikkeliin:

Wired Magazine. 2011. Toimittanut Bruce Sterling. Julkaistu 16.12.2011. Katsottu 5.5.2012.

permalinkki:

http://www.wired.com/beyond_the_beyond/2011/12/42-major-countries-ranked-by-smartphone-penetration-rates/

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti