torstai 22. marraskuuta 2012

Mobile movie Hamburg – kännykkäelokuvapedagogiikkaa vuodesta 2010!

Oppilaat olivat välitunnilla liimautuneita lasiin kun näkivät testipuhelimet. Huomaa myös Klausin työvälinesalkku.

Matkustin Hampuriin tapaamaan erästä Klaus Küchmeisteria joka on opettanut liikkuvan kuvan ilmaisua matkapuhelimilla jo vuodesta 2008.


Opetimme erästä 9. luokkaa yhdessä ja oli mielenkiintoista nähdä, miten Klaus esittää tehtävän oppilaille. Hänellä on aina mukana salkku josta löytyy teippiä ja narua ja hän painottaa, että tarkoitus on löytää epätavanomaisia ja mahdollisimman mielenkiintoisia kuvauskulmia. Valitettavasti tuotoksia ei laitettu nettiin sillä ne olivat harjoituksia.

Klaus on toiminut pitkään kuvataideopettajana. Hän on kehittänyt jo useita vuosia elokuvaopetusta, mutta lähti tutkimaan matkapuhelimien käyttöä kouluopetuksessa vuoden 2008 tietämillä. Aluksi hän järjesti omassa lukiossaan vaativia, pitkäkestoisia kursseja jossa teetti oppilailla erinäisiä harjoituksia ja töitä matkapuhelimilla ja näiden kokemuksien perusteella jalosti konseptiaan sen nykytilaan.

Klaus työskentelee aina oppilaiden omilla puhelimilla. Oppilaat työskentelevät 2-3 hengen ryhmissä, joten aina löytyy joku, kenen puhelimella voi kuvata.

Klaus lähetti oppilaiden töitä saksalaisille nuorisoelokuva- ja kännykkäelokuvafestivaaleille ja työt pärjäsivät hyvin. Koululla noteerattiin kilpailumenestyksen myötä aina paremmin Klausin työ ja hän sai tukea ja kannustusta jatkaa. Hän lähti kehittämään yhteistyötä muiden Hampurilaisten opettajien ja koulujen kanssa ja löydettyään samanhenkisiä ihmisiä tuekseen, vuonna 2010 syntyi mobile movie Hamburg- konsepti!

Mobile movie Hamburg on kouluvuoden kestävä prosessi, joka pyörii nyt kolmatta vuotta. Opettajat hakevat ohjelmaan keväällä ja hyväksytyille järjestetään alkusyksystä koulutuspäivä jossa käydään läpi kännykkäelokuvan opetusmetodeja, pedagogiikkaa ja sisältöjä sekä tekniikkaan liittyviä asioita. Tavoitteena on työstää kännykkäelokuvia kouluissa syksyn mittaan jolloin tuotokset ovat valmiita pian joulun jälkeen. Tukea prosessin varrella tarjoaa Hampurin mediapedagogiikkakeskus.

Projektin välituloksia kuitenkin esitellään opettajien kesken jo joulukuussa Abgedreht-nuorisoelokuvafestivaalien yhteydessä jolloin opettajat vaihtavat myös ajatuksia projektin kulusta. Osallistuville oppilaille ja opettajille järjestetään ennakkonäytös helmikuussa, ja lopullinen julkinen näytös on maalis-huhtikuun aikana.

Elokuvat projisoidaan vuonna 2013 ensi-illassa Hampurin keskustassa julkiseen tilaan eli rakennuksien seinään, kuten kauden 2011/2012 projektissa. Vuonna 2010/2011 Hampurin kaupungin joukkoliikenteen infotaulut olivat mukana projektissa, jolloin valikoituja oppilastöitä näytettiin myös julkisen liikenteen infotauluilla maaliskuusta alkaen kahden viikon ajan.

Projekti on ollut kuulemma innostava niin opettajille kuin oppilaillekin!
Ja nyt monta linkkiä (saksaksi!):


Projektilla on myös kattavat nettisivut, blogi, sekä youtube-kanava josta löytyy useita oppilastöitä. Etenkin oppilastöiden kautta saa käsityksen siitä minkälaisesta estetiikasta Klausin kännykkäelokuvassa on kyse.

Hampurin mediapedagogiikkakeskuksen sivut löytyvät täältä.

keskiviikko 21. marraskuuta 2012

Saksan koulujärjestelmästä: koulumuoto ISS ja areenaopetus

Eräänlainen kaavio saksalaisesta koulutusjärjestelmästä. Osavaltioiden järjestelyissä kuitenkin havaittavissa merkittäviä eroja.



Keskiviikko ja ensimmäinen kohtaaminen projektikoululla. Kokoonnuimme Silken, Martinin ja Robertin kanssa keskustelemaan kännykkäkuvausprojektista: suunnitelmasta, teemasta, toteutuksesta, resursseista ja projektin aikataulusta. Projektista lisää tuonnempana, mutta nyt kerron vähän heidän koulusta sillä se on järjestäytynyt kiinnostavalla tavalla.

Saksassa koulujärjestelmä on hyvin erilainen kuin suomessa. Projektikouluni on muodoltaan Integrierte Sekundarschule, Berliinin osavaltiossa vuonna 2010 käyttöönotettu koulumuoto joka yhdistää monimutkaisen saksalaisen systeemin Real- Haupt- ja Gesamtschule muodot koluun jota käydään 7. kouluvuodesta10. kouluvuoden loppuun asti – vähän kuin yläaste meillä. Koulu tarjoaa mahdollisuuden käydä joko ammattikoulumaista tai lukiotyyppistä linjaa, jolloin oppilaat voivat 10. kouluvuoden jälkeen päättää, jatkavatko lukioon vai ammatillisiin opintoihin.

Muualla saksassa koulu on järjestetty siten, että oppilaan koulumenestys 4. kouluvuoden lopputodistuksessa määrää, pääseekö tämä lukiolinjalle vai alemman vaatimustason opetuksen pariin. Tuo varhaisen vaiheen valinta myös vaikuttaa luonnollisesti kolmannen asteen opintoihin pääsyyn. Integroidussa koulussa opetusta kuitenkin eriytetään mittavasti ja kursseja tarjotaan eri vaatimustason mukaisesti, jolloin kaikki pysyvät omalla tasollaan kelkassa ja säilyttävät mahdollisuuden osallistua lukio-opetukseen 10. kouluvuoden jälkeen.

Ydinaineiden lisäksi oppilaat opiskelevat kahdeksan tuntia viikossa valitsemassaan areenassa. Areenaopetuksessa on vahva sidos työelämään ja käytännön taitoihin. Martin ja Robert opettavat yhdessä Media Areena 1 nimistä kurssia jossa opiskellaan erinäisiä mediataitoja. Opetusta on kolmena päivänä viikossa ja yhteensä 8 tuntia viikossa. Areenaopetus ei ole sidossa vuosikurssiin, joten 25 oppilaan ryhmästä löytyy kattaus 7-10. luokkalaisia. Kahden opettajan lisäksi Berliinin kaupunki kustantaa ns. ”kolmannen” (Dritte) työskentelyn n. 3 tuntia viikossa. Tämä kolmas on vapaan kentän taiteilija tai muu ammattilainen joka tuo omaa erityisosaamistaan opetukseen.

Aikamoista! Opettajat kertovat, että usein projektimuotoinen, tutkivaan oppimiseen perustuva areenaopiskelu toimii paremmin kuin ydinaineiden opiskelu perinteisemmin menetelmin. Odotan innolla mitä tästä tulee.

Tässä vielä linkki koulun sivuille.

tiistai 20. marraskuuta 2012

Esittelemme Mobile Movie työpajan: keskustelua ja palautetta mediakasvatuskeskuksella


Medienwerkstatt Potsdamin logo

Tänään kävin Potsdamin mediakasvatuskeskuksessa esittelemässä Susannen kanssa kehittelemäni konseptin viikonlopun mobile movie työpajaa varten.

Päädyimme siihen, että aloitamme kuvausharjoituksilla (samaan malliin kuin taannoin iPadeillä!) jotta saadaan kamerat/puhelimet lämpimiksi sekä haastetaan todella etsimään niitä tavanomaisesta poikkeavia kuvakulmia - tuoreita näkökulmia ja uusia tapoja havaita ympäröivää todellisuutta.

Työpajaan osallistuu todennäköisesti alle 9 oppilasta ja näin ollen meidän on mahdollista tarjota hyvinkin henkilökohtaista ohjausta. Aiomme käydä ryhmän kanssa avointa keskustelua oman tuotannon sisällöstä. Ohjaamme työskentelyä ja muokkaamme opetusta perustuen heidän aiempiin kokemuksiin sekä mielenkiinnonkohteisiin.

Suunnitelmamme perustuu tutkivan oppimisen malliin, jossa oppija tai sosiaalinen ryhmä itse asettaa kysymyksiä ja pyrkii tekemisen ja kysymisen avulla löytämään vastauksia sekä asettamaan jälleen uusia kysymyksiä. Kokoonnumme eri työvaiheiden jälkeen ryhmänä keskustelemaan havainnoista ja haasteista työskentelyprosessin aikana, jonka jälkeen myös pienryhmät antavat toisilleen palautetta sekä kysyvät kysymyksiä.

Kannustamme tekemään hyvinkin visuaalisia, havaintoon ja mielenkiintoisiin kuvakulmiin/sommitteluun ja kokeelliseen kamerankäyttöön perustuvia videotutkielmia sillä pieni, ketterä kännykkäkamera soveltuu hyvin sen tyyppiseen työskentelyyn. Tarjoamme kuitenkin mahdollisuuden kuvata tarinan/öyhytelokuvan perinteiseen tapaan mikäli jokin ryhmä niin haluaa.

Mutta nyt nokka kohti Berliinin tietokonepelimuseota – Kompetenzlabor esittäytyy ja kertoo, mistä on tämän päivän mediakompetenssi tehty!