perjantai 14. joulukuuta 2012

Klaus Küchmeister: Osa 7 - esitelmä ja työpaja, yleisvaikutelma

Opettajat kokeilee: ovisilmä.


Seminaaripäivä oli mielenkiintoinen ja inspiroiva. Parasta oli ehdottomasti Klausin tiivis ja kattava esitelmä. Vaikka olimmekin keskustelleet aiheesta muutamaan otteeseen, vasta aiheen kokonaisvaltainen käsittely kiteytti minulle hänen ajatteluaan. Erityisen mielenkiintoista oli hänen pedagoginen perustelu toiminnalle sekä kännykkäelokuvaopetuksen tavoitteet ja arviointikriteerit.

Klaus kertoi muuten tänään, että haluaisi seuraavaksi tutkia elokuvan opettamista iPadeillä. Suomessa tuntuu olevan jokin trendi että kouluihin ostetaan iPadeja, mutta saksassa asian laita ei valitettavasti ole näin. Toivon kuitenkin, että Klaus pääsee tutkimaan aihetta, hänellä on varmasti paljon annettavaa pedagogisten mallien muodossa.

Tämänpäiväisen jälkeen muuten yksi puhelin lakkasi toimimasta. Nimenomaan se yksilö millä olin dokumentoinut tätä kaikkea joten viimeisen kahden viikon kuvamateriaalia: ei enää ole. Älkää päästäkö lumia-mallisia luurejanne kokonaan tyhjäksi! Tai jos se pääsee, niin kuulemma hiustenkuivaajalla voi herättää takaisin henkiin, mutta tälle yksilölle menetelmä ei toiminut.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti