perjantai 14. joulukuuta 2012

Klaus Küchmeister: Osa 4 - kännykän hyöty videokameraan nähden

Kuvisopettajat kokeilee. Käden perspektiivistä.

Klaus väittää että kännykän käytöstä elokuvan opettamisessa on muutoinkin etuja tavanomaiseen elokuvatyöskentelyyn verrattuna. Tässä muutamia hänen ajatuksiaan.

Kännykkä on mahdollista kiinnittää omaan kehoon, hissin seinään, skeittilautaan tai rappuun jolloin aikaansaadaan uusia, virkistäviä, mielenkiintoisia näkökulmia joihin ihmissilmä ei edes pystyisi. Näin ollen kännykkäkuvan kautta voi myös kehittää omaa havainto- ja käsityskykyä. Kuvaustulokset voivat olla näin ollen täysin yllättäviä ja äärimmäisen mielenkiintoisia.

Kännykkäkuva ei välttäämttä ole korkealaatuista, eikä kaikilla puhelimilla välttämättä voi tallentaa kovin pitkiä videoita minkä seurauksesta kuvaaja joutuu keskittymään olennaiseen kuvatessa.

Koska kuva ei vastaa HD-kuvalaatua ja koska se saattaa myös täristä, se erottautuu ammattimaisen kuvan maailmasta ja liittoutuu trash-elokuvaestetiikan kanssa. Klaus tarkoittaa tällä sitä, että kännykkäelokuva siten tekee selkeää pesäeroa valtavirta elokuvatuotannon kanssa ja hakee siten omaa tilaa ilmaisumuotonaan.

Tänä päivänä lähes jokaisella oppilaalla on mahdollisuus saada liikkuvaa kuvaaa tallentava kännykkä käyttöön. Lähes jokaisella oppilaalla on lisäksi kotona PC, johon voi ladata maksuttoman leikkausohjelman. Klaus toteaa, että näin ollen kännykkäkuvan kanssa työskennellessä on täysin mahdollista hyödyntää oppilaiden omia laitteita ja varustuksia elokuvaopetuksen toteuttamisessa, jolloin vältytään laitehankinnoilta ja muilta kustannuksilta.

Kokeelliset visuaalisuutta painottavat kännykkäelokuvat Klausin opin mukaan luodaan kokeilujen ja leikin kautta, jolloin oppilaat kuvaavat, katsovat ja kuvaavat uudestaan kunnes ovat saavuttaneet halutun lopputuloksen. Näin vältytään työläältä tavoiteorientoituneelta suunnittelu- ja kuvausprosessilta, mutta päästään silti vaivatta käsiksi elokuvan tekemiseen.

Koska oppilaiden keskuudesta löytyy useampia laitteita, on mahdollista työskennellä 2-3 hengen ryhmissä jolloin jokaiselle löytyy rooli tuotannossa, ja vältytään epätehokkaalta ajankäytöltä oppilaan näkökulmasta.

Tämä laitteiden paljous on mielestäni kännykän käytön ehdottomia etuja. Eräässä aiemmassa kokeilussa oppillaat halusivat välttämättä työskennellä viiden hengen ryhmässä, mutta lopputuloksena kahdella ryhmän jäsenellä ei riittänyt tekemistä ja niinpä heidän aika kului epätehokkaasti, enimmäkseen muita härnäten. Samalla oli selvää, että ne ryhmän jäsenet ketkä olivat omistautuneet työprosessille myös kokivat tuotoksen omana ja olivat kiinnostuneita sen leikkaamisesta ja loppuunsaattamisesta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti